Oppimisen ismit
Ammatillisen opettajakoulutuksen suunnitteluosaamisen oppimiskokonaisuuden itseopiskelumateriaalissa on linkki pedagogiseen lauluun “Oppimisen ismit”. Laulussa tuodaan esiin huumorinkin keinoin se, millä tavalla käsitys tiedosta, ihmisestä ja oppimisesta on ohjannut opettajia eri aikoina vallitsevien oppimisteorioiden eli “ismien” sekä pedagogisten mallien kautta.
Oppimisen arkiteoria on yleisesti vallitseva käsitys oppimisesta, sanoo Oppimisen teoriaa -videolla Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtori Janne Länsitie. “Oppimisen arkiteoria on yhteisössä yleisesti vallalla oleva käsitys oppimisesta. Se on syntynyt mallioppimisen pohjalta. Jokainen on saanut oman koulunkäyntinsä osana runsaasti oppia opettamisesta omilta opettajiltaan. Tältä pohjalta on syntynyt käsitys siitä, miten opettajan pitäisi toimia”, kertoo Länsitie.
Tämä käsitys ei liity pelkästään siihen, mikä on oikea opettamisen tapa, vaan se kuvastaa myös opettajan käsitystä opetettavista.
“Oppimisen ismit” -video on valittu sunnitteluosaamisen itseopiskelumateriaaliksi mahdollisesti juuri sen takia, että jokainen opettajaksi opiskeleva on kokenut käytännössä näitä erilaisia arkiteorioita, oppilaan ja opiskelijan roolissa. Tultuani asiasta tietoiseksi havaitsen itsekin joitakin tilanteita, joissa opettajan käsitys opetettavistaan on yhdistettävissä aikakautena vallinneeseen käsitykseen oppimisesta. Joko opettajat ovat yleisesti toimineet tietoisesti oppimisteorioiden pohjalta, tai toimintaan on vaikuttanut yleinen suuntaus ja vallitseva arvoilmapiiri. Perustuvathan oppimisen teoriat käsitykseen siitä, miten ihminen omaksuu ja prosessoi tietoa, mikä puolestaan perustuu ihmiskäsitykseen.
Laulussa mainittuihin pedagogisiin malleihin palataan kirjoituksen lopussa. Aloitetaan kuitenkin oppimisen ismeistä. Mitä ne ovat?
Behaviorismi
1970-luvulla vallinnutta oppimisen arkiteoriaa, psykologian behavioristiseen ihmiskäsitykseen perustuvaa behaviorismia, olen havainnoinut eniten. En oppijana, koska aloitin peruskoulun vasta vuonna 1978. Behavioristinen ihmiskäsitys on tullut toistuvasti vastaani työelämässä. Olen havainnut sitä esiintyvän sellaisten tekniikan alan koulutettujen asenteissa, jotka ovat opiskelleet teknikon tai insinöörin tutkintoja 1970-luvulla. Olen kuullut heidän puhuvan työntekijätason töistä “lattiatason töinä” ja ilmaisevan asennetta, että sellainen työ on vain suorittamista ja ärsykkeisiin reagoimista. Käsitys työstä yhdistyy ihmiskäsitykseen sillä tavalla, että puhujalla on ollut usein myös oletus, että tällaista työtä tekevä ihminen ei edes pystyisi tekemään henkisesti vaativampaa työtä. Nämä puhujat eivät ole olleet työelämässä lähiesimiestehtävissä, jolloin he olisivat tehneet itse havaintoja aiheesta. Arvelen ihmiskäsityksen olevan peräisin 1970-luvulla suoritetuista opinnoista, behavioristista koulukuntaa edustavien opettajien ohjauksessa.
Ylioppiminen on behaviorismiin liittyvä käsite. Koska behavioristisen teorian mukaan oppiminen tapahtuu ärsykkeisiin reagoimalla ja oikeaa reagoimista vahvistamalla, tarvitaan paljon toistoja. Siksi behavioristista suuntausta toteuttava opettaja kehottaa kertaamaan asiaa vielä senkin jälkeen, kun sen osaa. Ihanne on opintosisällön hallinta “kuin vettä vaan”. Tällaista opiskelua on 1970-luvulla vielä harjoitettu ammattiopetuksessakin.
Behavioristiset näkemykset ovat sittemmin kehittyneet. Nykyisin, 2010-luvulla behavioristinen käsitys opettamisesta ilmenee ajattelussa, jonka mukaan opettajan vastuulla on rajata kokonaisuudet, tarjoilla oppi pieninä palasina ja seurata edistymistä. Usko siihen, että palaute motivoi opiskelijaa on behavioristinen käsitys. Siksi opettajan merkitys palautteen antajana on tämän ajattelun mukaan suuri.
Itse oletan motivaation olevan moninaisempi asia. Opettajan palaute on merkittävä motivaatiotekijä oppilaalle, joka on jo sitoutunut opiskeluun. Osalle heistäkin muut tekijät voivat olla merkittävämpiä. Erään tutkimuksen tuloksena todettiin, että tietotyöntekijöitä motivoi eniten mahdollisuus seurata omaa edistymistä. Esimiehen palaute on heille toisarvoista. Jos opiskelija on yhtä sitoutunut opintojensa sisältöön kuin tietotyöntekijä on sitoutunut työnsä sisältöön, uskon myös hänelle olevan tärkeintä oman edistymisen toteaminen, millä tahansa tarkoituksenmukaisella tavalla. Opettajan palaute on tosin yksi niistä. Aivan erilainen motivaation rakenne on opiskelijalla, joka haluaa tutkinnon jostain muusta syystä kuin työskennelläkseen ammatissa tai jatko-opiskellakseen alaa. Kun tarkoitus on vain “päästä läpi” on virallisten suoritusten kertyminen tärkeää.
Kognitivismi
Kognitiiviset oppimisteoriat kehittyivät 1960-luvun alussa ja esiintyivät rinnan behaviorismin kanssa. On sanottu niiden syntyneen behaviorismin kritiikkinä. Vastakohtaisesti behaviorismille, kognitivismi kiinnittää huomionsa oppijan sisäisiin ilmiöihin. Oppiminen nähdään ensisijaisesti kognitiivisena prosessina. Oppijalla on kognitivistisen oppimisnäkemyksen mukaan aktiivinen rooli. Hän vastaanottaa tietoa, havainnoi, valikoi, tulkitsee, kehittää ja tallentaa mieleen.
Kognitivistisen oppimiskäsityksen mukaan on otettava huomioon oppijan lähtötaso. Oppiminen ei ole tiedon tallentamista vaan ajattelun ja tiedonhankinnan prosessi. Oppimista tapahtuu, kun oppijan nykyisen tiedot eivät riitä jonkin tilanteen hallitsemiseen. Tällöin tietoa on joko hankittava lisää tai järjestettävä olemassaolevaa tietoa uudella tavalla. Kognitiivisen oppimisen teorioissa pidetään keskeisenä ajattelua, ongelmanratkaisua ja ymmärtämistä.
Tämän ajan kasvatustieteellisissä tutkimusaiheissa on nähtävissä kognitivismin perintöä. Yhteisöllisen oppimisen näkemys perustuu ajatukseen jaetusta kognitiosta. Yhteisöllistä oppimista tukevat pedagogiset mallit ovat ammattiopetuksessa yleisesti käytössä.
Kognitiivinen mallioppiminen
Kognitiivinen mallioppiminen on johdettu kognitiivisesta oppimiskäsityksestä. Myös kognitiiviselle mallioppimiselle järjestetään oppimisympäristöjä tämän ajan ammatillisessa koulutuksessa. Kognitiivisen mallioppimisen tavoitteena on, että oppiminen tapahtuu luonnollisessa, autenttisessa tilanteessa. Ongelmanratkaisuprosessi on vaiheittaista ja jatkuvaa toimintaa, opettajan tai ohjaajan johdolla. Opintoihin kuuluvilla pitkillä työssäoppimisjaksoilla näin on määrä tapahtua. Tavoiteltavaa on, että oppimistilanteissa lähtökohtana ovat monipuoliset ammatilliseen käytäntöön perustuvat ongelmat ja kysymykset, joihin etsitään ratkaisua. Oikeassa työelämän tilanteessa on hyvä mahdollisuus osallistuvaan ja toiminnalliseen oppimiseen, jota kognitiivinen mallioppiminen tavoittelee.
Myös ongelmalähtöinen oppiminen ja projektioppiminen ovat kehittyneet samoista lähtökohdista kuin kognitiivinen mallioppiminen. Molempia pyritään soveltamaan nykyaikaisessa ammatillisessa koulutuksessa. Työssäoppimisen oletetaan tarjoavan näihin mahdollisuuksia.
Kontruktivismi
1990-luvulla kehittynyt konstruktivismi näkee oppimisen tiedon rakentamisena eli konstruointina. Keskeinen ajatus on, että tieto ei siirry vaan oppija rakentaa eli konstruoi sen itse uudelleen. Samalla tavalla, kuin kognitiivisessa oppimiskäsityksessä, myös konstruktivismin kannattajat ovat sitä mieltä, että oppijan aikaisemmat tiedot, käsitykset ja kokemukset vaikuttavat siihen, miten ja mitä hän havaitsee ja miten hän asiat tulkitsee. Oppija itse muotoilee opittavaan asiaan liittyvät kysymykset tämän lähtökohtansa perustalta. Kokeileminen ja ongelmanratkaisu ovat tiedon rakentamista. Millä menetelmillä nämä tapahtuvat, on sidoksissa tilanteeseen, kontekstiin sekä vuorovaikutukseen.
Konstruktivistisen käsityksen mukaan oppija toimii omasta halustaan ja kontrolloi itse oppimistaan. Oppijan aikaisempi tieto aktivoituu uuden oppimisen pohjaksi. Vaatimus opettajalle on, että oppimisympäristöstä pitää rakentaa toiminnallinen ja vuorovaikutteinen. Motivointi ja innostava sitouttaminen ovat opettajan toiminnan keskiössä.
Konstruktivismissa on useita suuntauksia. Yhteistä niille on, että oppiminen on yksilön tai yhteisön itsensä rakentamaa. Konstruktivismin perustalle rakentui 2000-luvulla oppimisen yhteisöllisyyttä korostava sosiokonstruktivismi. Oppimisen yhteisölliset, vuorovaikutteiset ja kokemukselliset prosessit ovat sosiokonstruktivistisen tarkastelun kohteena.
Osaamisen osoittamiseen perustuvissa opinnoissa opiskellaan rekonstruktiivisesti: palauttaen mieleen aikaisemmin hankittua osaamista ja rakentamalla uutta osaamista sen päälle.
Humanismi
Humanistisen oppimisnäkemyksen perusta on humanistisessa psykologiassa. Humanismi korostaa ihmisen arvoa, vapautta ja ainutlaatuisuutta. Humanismi oppimiskäsityksenä lähtee siitä, että jokaisella ihmisellä on tarve toteuttaa itseään ja omia, henkilökohtaiseen kasvuun pyrkiviä tavoitteitaan. Humanistinen oppimiskäsitys pitää arvossa näitä tavoitteita ja välttää oppijoiden vertailua toisiinsa. Opettajan rooli on luoda luovuuteen ja oivaltamiseen kannustavia oppimisympäristöjä ja huolehtia käytännöllisestä kehyksestä, kuten turvallisuudesta.
Humanistisen oppimisnäkemyksen mukaan toimittaessa pyritään tukemaan oppijan persoonallisuuden kasvua ja kehitystä. Vapauden ja avoimuuden arvostus ovat osa humanistista oppimisnäkemystä. Opettajan merkitys on oppijan sisäisen ja ulkoisen motivaation tukijana. Oppija toimii itseohjautuvasti omista tavoitteistaan käsin. Opettaja on opiskelijan ohjaaja ja tukihenkilö. Kokemuksellinen oppiminen ja yhteisöllinen oppiminen sopivat hyvin humanistiseen oppimiskäsitykseen.
Humanistiseen oppimisnäkemykseen perustuva opetus toimii uskoakseni parhaiten opinnoissa, joihin on hakeuduttu vapaaehtoisesti.
Konnektivismi
Teknologian mahdollistamaan verkostossa oppimiseen perustuva konnektivismi on ajankohtainen oppimisteoria, ja siksi syytä tuntea. Digitaalisia alustoja otetaan innolla käyttöön, välillä melko kritiikittömästikin, yhdistämättä aina asiaa pedagogiseen tarkoituksenmukaisuuteen. Kun tuntee konnektivistista ajattelua, pystyy todennäköisesti sekä tarjoamaan paremman oppimisympäristön, että hyötymään digitaalisista alustoista itse.
Sosiokonstruktivistinen näkemys oppimisesta yhteisöllisenä tiedonrakentamisena on konnektivistisen lähestymistavan perusta. Konnektivismi sijoittaa oppimisen digitaaliseen ympäristöön. Digitaaliset oppimisalustat ja muut hyödynnettävät alustat, kuten sosiaalinen media, tarjoavat aivan eri mittakaavan mahdollisuudet yhteisön vuorovaikutukseen, yhteiskehittelyyn, vertaisarviointiin ja muihin yhteisen tiedonrakentamisen menetelmiin kuin mikään muu aikaisempi oppimisympäristö.
Kokonaan digitaalisella alustalla toteutetaan korkeakouluopiskelussa ja aikuisten täydennyskouluttautumisessa suosituksi tulleet massiiviset avoimet verkkokurssit eli MOOCit. Kursseilla toteutetaan konnektivistisia tiedonrakentamisen menetelmiä ympäri maailmaa sijaitsevien opiskelijoiden kesken. Konnektivistisen oppimisen periaatteisiin kuuluu, että oppiminen ja tieto pohjautuvat siihen, että on erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, joiden välillä käydään vuoropuhelua. Kansainvälisissä opiskeluverkostoissa tällainen tilanne syntyy luonnostaan. Opiskelutapa tuo oppimiseen myös sellaisia tietolähteitä, joita kurssin suunnittelussa ei voisi edes ottaa huomioon. Konnektivistisen ajattelun mukaan tämä on vain hyvä asia.
MOOC-kurssien osallistujista suurin osa on jo korkeakoulututkinnon suorittaneita. Opiskeluryhmät ovat useimmiten monitieteisiä ja moniammatillisia. Tietoa etsitään, tuotetaan ja jaetaan kansainvälisissä opiskelijaverkostoissa. Tällöin tulee hyvin esiin konnektivismin oletus siitä, että ydintaito on kyky havaita yhteyksiä eri alojen, ideoiden ja konseptien välillä.
Tieto reaalimaailmasta tulee digitaaliseen maailmaan nopeasti. Digitaalisella alustalla asiat vanhenevat saman tien. Jatkuva tietojen päivittäminen on kaiken konnektivistisen oppimisen tarkoitus. Oppiminen on ólennaisen tiedon erottamista sekä yhteyksien luomista ja löytämistä eri tietolähteistä ja verkostoista saadun tiedon pohjalta. Konnektivistinen oppimiskäsitys vastaa nopeasti kehittyvän tiedon maailman vaatimuksiin.
Oma käsitykseni oppimisen ismeistä
Mikään ihmiskäsitys tai oppimisteoria ei ole yleispätevä ja soveltuva kaikkiin tilanteisiin. Behaviorismin ajatus ylioppimisesta tuntuu tälle ajalle vieraalle. Kuitenkin esimerkiksi varusmiesten taistelukoulutuksessa se lienee edelleen oikea tapa, vaikka koulutettavana onkin sukupolvi, joka on tottunut siihen että asiat perustellaan. Vaikka sotaan valmistautuminen on nyt kaukainen ajatus, niin jos katsotaan perustelluksi kouluttaa taisteluun lienee perusteltua valita opetusmenetelmätkin sen mukaan. Koulutettavien reagointi tiettyihin ärsykkeisiin on saatava niin automaattiseksi, että se tositilanteessa voittaisi jopa luonnollisen pelkäämisen ja ympärillä olevat huomiota hajottavat häiriötekijät kuten melun.
Kun taas samoille varusmiehille opetetaan jotain muuta toimintaa, ovat toiset pedagogiset mallit tarkoituksenmukaisia.
Psykologian tutkimukseen perustuvista oppimiskäsityksistä konstruktivismi lienee itselleni läheisin, joskaan en kyseenalaista muitakaan käsityksiä. Jokaisella on paikkansa ja tarkoituksensa. Kognitivismin ja konnektivismin näen voimakkaimmin aikansa tuotteina: kognitivismi pyrki vastaamaan teollisuuden ajan työvoiman koulutukseen. Nyt konnektivismi etsii keinoja tukea ihmisen oppimista eksponentiaalisesti kasvavan tiedon maailmassa.
Oma ihmiskäsitykseni on lähinnä humanistinen, mutta se ei määrää sitä, mitä tapaa opettaa pidän missäkin tilanteessa oikeana. Opetussisältö, toiminnan tavoitteet ja resurssit on huomioitava myös. Eri ismeihin perustuvia opetusjärjestelyjä ja tapoja opettaa voi käyttää eri tarkoituksiin. Ei omaa ihmiskäsitystään tarvitse siinä välillä muuttaa.
Pedagogiset mallit
Kaikki oppimisteoriat ovat yhtä mieltä siitä, että oppiminen tapahtuu oppijassa. Opettajan tehtävä vaihtelee oppimisteorian mukaan. Oppimisteoria vaikuttaa siihen, millaisen oppimisympäristön opettaja rakentaa. Oppiminen edellyttää oppijalta kuitenkin aina jonkinlaisia oppimistekoja. Millaisiin oppimistekoihin ohjataan, miten niihin kannustetaan ja miten annetaan palautetta, sitä voi suunnitella oppijoiden tarpeiden mukaan. Tässä tulevat kuvaan mukaan pedagogiset mallit.
1960-luvulla oppipoikamalli - 2010-luvulla työssäoppiminen
Oppimisen ismit -laulu alkoi 1960-luvun oppipoikamallista. Mistä oppipoikamalli aikanaan tuli? Järjestäytyneen käsityöammattien koulutuksen ensi vaihe oli Suomessakin kiltajärjestelmän mukainen mestari-kisälli-oppipoika -malli. Esiteollisella ajalla koulutusta alettin järjestää suuremmassa mittakaavassa, eri alojen kouluissa. Laajamittaisemman koulutuksen vaihe alkoi 1960-luvulla, jolloin pantiin toimeen vuonna 1958 vahvistettu laki ammattioppilaitoksista. Laki vastasi teollistumisen ajan vaatimuksiin.
1960-luvulla rakennettiin koko maan kattava ammattikouluverkko. Opettamisessa ammennettiin perinteisestä oppipoikamallista. Näin mahdollisesti sekä sen takia, että se oli jatkumo tavalle, jolla käsityöammatit oli perinteisesti opetettu. Kognitiivinen oppipoikamalli jäljittelee osin mestarin ja oppipojan suhdetta ja vuorovaikutusta. Toki oppimisympäristö ammattikoulussa oli jo 1960-luvulla kovin erilainen kuin käsityöläismestarin verstaassa. Kognitiivisessa oppipoikamallissa painotetaan sitä, että oppiminen ja tiedon omaksuminen tapahtuvat havainnoimalla ja harjaantumalla asiantuntijan ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa asiantuntijan kanssa. Samalla oppija omaksuu ammattilaiselle ominaisen tavan toimia ja ajatella. Ammattikouluissa on perinteisesti tehty asiakastöitä. Tällä pyritään tuomaan tilannetta mahdollisimman paljon työelämän tilannetta muistuttavaksi.
Oppimisen ismit -laulussa rinnastettiin kognitiivinen oppipoikamalli 2010-luvun työssäoppimiseen. Ehkä niitä voi joistain näkökulmista verrata toisiinsa. Oman havainnointini perusteella arvioisin, että ammattilaiselta saatava ohjaus on tässä vaiheittaisessa siirtymisessä vähentynyt. Työssäoppimispaikoissa harvoin voidaan havainnoida oppijan kehitystä ja antaa kehittymisen mukaan uusia tehtäviä. Tehtävät ja työnjako työntekemispaikalla määräytyvät toiminnan tehokkuuden mukaan. Oppijalle on käynyt hyvin, jos hän oikeasti pääsee ammattilaisen matkaan ja saa uusia tehtäviä ammatillisen kehittymisensä mukaan.
Kiltajärjestelmän aikaisen mestari-kisällisopimuksen mukaan mestarilla oli velvollisuus opettaa kisällille tietyt taidot. Ammattikoulussa tapahtuvassa oppipoikamallin mukaisessa oppimisessa voidaan toimia oppijan ehdoilla, ilman liiketaloudellista painetta. Yrityksessä toimitaan taloudellisen tehokkuuden ehdoilla. Oman kokemukseni mukaan toimintaa pystytään harvoin järjestämään työssäoppijan tarpeiden mukaan. Kokemukseni ovat rakennusalalta ja kaupan alalta.
Tunnetuista pedagogisista malleista antoisimpana itse pidän Flipped Classroom -mallia. Ennakkomateriaalilla varmistetaan riittävä tiedon taso, että yhteisessä oppimistilanteessa päästään hedelmälliseen vuorovaikutukseen ja toteuttamaan yhteistä tiedon rakentamista. Vaikka ei ollakaan digitaalisessa ympäristössä, eriävistä mielipiteistä ja erilaisista ammatillisista taustoista rakentuu uusia oivalluksia ja uutta tietoa, kun yhteisen ennakkomateriaalin avulla on rakennettu yhteinen tiedollinen alue, jolla keskustelua voidaan käydä. Näin ihanteellisestihan harvoin tapahtuu, että kaikki todellakin perehtyvät ennakkomateriaaliin.Flipped classroom antaa silti hyvän pohjan jatkaa työskentelyä esimerkiksi projektioppimisen menetelmin.
Pedagogiset mallit osaamisperustaisessa opetussuunnitelmassa
Koska osaamisperusteisessa opetussuunnitelmassa rekonstruktioidaan osaamista, ovat tarkoituksenmukaisia sellaiset pedagogiset mallit, joissa oppija itse määrittelee, millaisilla oppimisteoilla osaamista hankkii. Oppija voi tehdä valintoja sen mukaan, millainen oppija tietää olevansa.
Ongelmalähtöisen oppimisen malli tukee hyvin oppimista tällaisessa tilanteessa. Tutkiva oppiminen ja projektioppiminen ovat myös hyviä menetelmiä, joissa oppija voi hyödyntää aikaisempaa osaamistaan ja täydentää sitä omilla oppimisteoillaan. Näissä oppimistavoissa toteutuu hyvin konstruktivistinen näkemys ihmisestä tiedon rakentajana. Kun opiskelu järjestetään tapahtuvaksi ryhmissä, konnektivistiset ja sosiokonstruktivistiset prosessit saavat hyvän ympäristön toteutuakseen.
Sosiokonstruktivistisia näkemyksiä ryhmästä yhteisen tiedon rakentajana hyödyntää LAB-malli. Osaamisperusteisessa opetuksessa malli saattaa olla hieman ongelmallinen epätasapainoisen lähtötason vuoksi. Tosin, ryhmät LAB-opetuksessa ovat usein moniammatillisia ja muuttuvia. Myös projektioppimisen tunnusmerkit täyttävässä LAB-oppimisympäristössä tarvittavaa osaamista voi hankkia monella tavalla.
Oma käyttöteoriani
Myös kasvatustieteissä ja opetuksessa jokin ilmiö on aina ylitse muiden. Huomio vaikuttaa kiinnittyvän siihen, mikä on uusin teoria. Sen kanssa opetellaan elämään ja sitä pyritään ymmärtämään. Jokaisessa ajassa on kuitenkin monenlaisia töitä ja monenlaisia vaatimuksia. Itselleni olennainen kysymys opettamisessa on se, mikä on missäkin tilanteessa tarkoituksenmukaista.
Omalla opettamisen alueellani, liiketaloudessa, tulen ainakin alkuun tukeutumaan konstruktivistiseen lähestymistapaan ja soveltamaan ongelmalähtöisen oppimisen ja projektioppimisen keinoja. Kokemus tulee varmaankin kehittämään toimintatapojani.
Perustutkinnoissa ja ammattitutkinnoissa, joissa tutkinnon perusteiden mukainen osaaminen on edellytys siihen, että alalla ylipäätään pystyy toimimaan, on lähtötason selvittäminen erityisen tärkeää. Opettajan merkitys oppimistekojen suunnittelussa, niihin kannustamisessa, seuraamisessa ja palautteen antamisessa on suuri.
Sovellettavan oppimiskäsityksen yhteys opetettavaan aiheeseen ja käytettävissä oleviin oppimisympäristöihin ilmenee selkeimmin digitaalisia alustoja ja verkostoitumista edellyttävän konnektivismin kohdalla. En voisi opettaa ojan kaivamista konnektivismiin tukeutuen. Sen sijaan liiketalouden aineiden opettamiseen korkea-asteella konnektivistinen lähestymistapa sopii hyvin. Tekninen toteutus digitaalisella alustalla ja pedagoginen näkemys kulkevat luontevasti yhtä jalkaa. Esimerkiksi verkkokursseilla tavallinen vertaisoppiminen ja vertaisarviointi toimivat hyvin sellaisten oppijoiden kesken, joilla on jo osaamista oppimisalalta.
Oma pätevyyteni on toistaiseksi vain perustutkintojen ja ammattitutkintojen opettamiseen. Kokonaisuuksiin on mahdollista sisällyttää myös kontaktiopetusta. Tämä mahdollistaa opiskelijoiden lähtötason selvittämisen, mitä pidänkin tärkeänä kun opiskellaan ensimmäisiä hallittavia asioita liiketalouden alalta. On turha yrittää opettaa liiketoiminnan keskeisten tunnuslukujen laskemista, ellei prosenttilasku ylipäätään ole hallinnassa. Lähestymistapani on voimakkaasti konstruktivistinen, mutta riippuu sitten ryhmän tasosta ja opetussisällöistä, millaisilla pedagogisilla malleilla opinnoissa edetään. Tulen suunnittelemaan ensimmäiset kurssini muutamalla eri vaihtoehdolla niin että pystyn mukauttamaan toimintaani ryhmän tarpeiden mukaan.
